Maailma kiirehtii niin, että kuvakirja pysyy mystisesti kiinni heinäkuuhun. Sitten se kertoo tarinaansa  ainakin Valko-Venäjältä ja virolaisilta runofestareilta, mutta myös kesäisen suomalaisista paikoista sieltä täältä, muun muassa laamoista ja sonneista, mustasta juhlapukua syövästä karitsasta sekä siitä sun tästä.

Sekä tietysti niistä ei niin kuvallisista kirjoista, joiden takia kuvakirjan kannet ovat kiinni. Niistä tiedot löytyvät täältä.

Vanhoissa kuvakirjoissa on se ongelma, että sivu saattaa silloin tällöin puuttua.

Uskela-merkinnän jälkeen on vain hieman himmeää tekstiä, josta saa juuri erotetuksi sanat Minsk, traktoritehdas, yliopisto, Sutinen, Uzupis, Frank Zappa, Pähkinänsärkijä, vallankumous, Prima Vista, Tähtvere ja Nemiroff.

Luulen silti ymmärtäväni mitä tämä kaikki kryptisyys tarkoittaa. Kuvakirjan kokoaja on matkalla itäiseen Eurooppaan ja palaa vasta 12.5. Häneen kannattaa olla yhteydessä pikemminkin kirjeitse kuin puhelimitse, mutta puhelinkirjeet ovat toki hyväksyttyjä.

Tämä pieni kuva oli jäänyt revityn sivun jälkeisen aukeaman väliin. Se muistuttaa jotain kaupunginosaa, jossa kuvakirjan kokoaja saattaa sijaita 7.5. jälkeen.

Teen minäkin uusintapainoksen, lähes näköisen sellaisen
Kaarlo Uskelan legendaarisen unohdetusta Pillastunut runohepo -teoksesta. Se on takavarikoitu ja tuhottu valtion toimesta ja olen yksi niistä noin kymmenestä ensipainoksen omistajasta. Kohta maailma pääsee jälleen lukemaan miten peseydytään kunnolla ja juodaan vettä lääkkeiden sijasta. Eli valistusta syksyyn!

Sain lahjaksi pääkalloja ja sääriluita. Päätin keittää niistä keittoa
ja tarjota sitä 1950-luvun Chicagossa. Kun taloustieteen soturit
ryystävät luukalloista riemuissaan viimeisiäkin ydinmehuja, he
unohtavat Afrikan ja Etelä-Amerikan. Kaavoja ei siis pureta,
yhteiskuntaa ei palauteta eläimelliseen tilaan ja valtiokin jää
vielä henkiin. Thatcher ei ehkä koskaan synny. Reagan pysyttelee
halvoissa elokuvissaan ja W. aforismeissaan.

Ihmettelen joskus, miten niinkin hyvä runoilija kuin Mikko Myllylahti voikaan olla niin kovin nuori. Katsokaa vaikka kuvasta.

 

Tapasin El Grecon Sevillan kujilla ja tuo juuri Tintoretton kanssa tapellut, rahapulaansa poteva mestari maalasi kasvoni läheisen kivitalon seinään. Ostin hänelle juoman, puhuimme määristä, pituuksista ja leveyksistä, muutaman sanan vaihdoimme painoista ja korkeudesta. Eniten häntä kuitenkin viehätti liioittelu.

Jostain saimme riidan aikaiseksi. Kasvoni näyttävät luihuilta.

Olinko minä syyllinen?

Lahden kirjamessuilla rivo sukkahousupäinen mies aiheutti hämminkiä. “Hae homo kalja!” huusi hän tarjoilutilan pöydästä ja hyppäsi lavalle paketti runoja kädessään. “Nyt lähdet vittuun siitä”, hän karjaisi ohikulkevalle rouvashenkilölle ja potkaisi hänen kävelykeppinsä autotielle.

Tulisipa taas sota. Saisivat nuoret miehet liikuntaa.

Katolilaisuutta arvossa pitävä henkilö aiheuttaa Unionille ongelmia. Jo pelkkä lippuun nojaaminen tuhoaa lojalistien sisimmän kansallistunteen. Eläköön siis Ulster! Eläköön vihreät niityt ja onnellisten lehmien utareista valuva Bailey’s! Eläköön Jamesonin käymisjätteenä tunnettu Guinness ja kolme kertaa tislattu Bushmill’s! Juoskoon ratakoirat ja nelistäköön laukkahevoset! Perustakoot polakit kauppansa ja kiinalaiset syöttölänsä! Kirjoittakoot pääministerien tyttäret surkeat kirjansa ja kujajuopot hyvät kirjansa!

Urani varastetun tavaran kauppiaana Trinity Collegen kulmilla ei lyönyt leiville. Minusta laadittiin etsintäkuulutus ja pakenin pitkin itärannikkoa Old Midletonin tislaamolle, josta pakenin viskitynnyrin selässä aalloilla ratsastaen Ranskaan.

Calais’ssa naamioiduin, mutta tekoviiksikauppias oli varsinainen kelmi. Viiksikarvani olivat mitä halvinta rotanruohoa ja kaiken lisäksi tavaraa oli hyvin vähän. Minut pidätettiin cherbourgilaisella autokorjaamolla ja kuvani julkaistiin Libérationissa. Se oli hyvin epäranskalainen kuva.

Haamukoirat irlantilaisissa juoksukisoissa. Näistä lihattomista, ikuisesti nälkäänsä radan ympäri juoksevista aaveoliosta lyötiin vetoa ja niitä lyötiin päähän, jos juoksu ei onnistunut. Kaadoin jamesonini katsomoon kun ensimmäiset koirat parahtivat lähtiessään liikkeelle. Pelon vauhti on suunnaton ja sokea.